Vammaisella ihmisellä on oikeus omaan kotiin, pysyvään asumiseen ja riittävään tukeen omassa kodissa asumisen mahdollistamiseksi. Vammaisia ei saa ohittaa heidän omaan elämäänsä liittyvissä päätöksissä, vaan heillä tulee olla oikeus vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Vammaispalvelujen asiakkaalle on turvattava riittävä asiakasohjaus, että hänen valinnanvapautensa ja osallisuutensa omista asioista päättämiseen toteutuu.

Vammaisen henkilön on saatava jatkossakin tarvitsemansa palvelut lähipalveluina. Aktiivisuutta ja itsenäisyyttä tukevat palvelut parantavat vammaisten henkilöiden elämän laatua ja myös mahdollisuutta työllistyä.

Vammaisten henkilöiden tarvitsemien välttämättömien palveluiden saannista, kuten asumisesta ja henkilökohtaisesta avusta pitää päättää yksilöllisten palvelusuunnitelman laatimisen yhteydessä.

Myöskään vammaisen henkilön oikeudesta päivätoimintaan ei saa tinkiä. Kun henkilö on oikeutettu kehitysvammalain mukaiseen päivätoimintaan, myös silloin yhteiskunnan velvollisuus on kuulla asiakasta päivätoiminnan tarpeesta ja ottaa huomioon kehitysvammaisen henkilön yksilölliset tarpeet ja toiveet. Vammaisille kuuluu myös arvokas vanhuus.

Satu Melkko, aluevaaliehdokas KD Liperi, nro 178

Aluevaltuustoihin syntymässä demokratiavaje

Tammikuussa valittavissa aluevaltuustoissa käsitellään alueen kaikkien kuntien palveluja, joihin myös käytetään kaikkien kuntien rahoja. Tämä aiheuttaa syystäkin pienissä kunnissa, joilla ei välttämättä ole mahdollisuutta saa omaa edustajaa aluevaltuustoon, huolta lähipalvelujen säilymisestä. Huomioidaanko kuntien erilaisuutta riittävästi?

Vaikutusvallan keskittyminen alueiden suuriin kuntiin luo eriarvoisuutta. Rahoitusvaje tulee olemaan ilmeinen niin Kuntaliiton kuin veronmaksajienkeskusliitonkin mukaan. Tämä aiheuttaa vääjäämättä tarvetta palvelujen leikkauksille ja aiheuttaa uhkan uudistuksen tärkeimmälle tavoitteelle: yhdenvertaisille palveluille.

Näistä syistä, olen vastuuhenkilönä 28.10.2021 avatussa kansalaisaloitteessa, jolla pyritään lainsäädännön uudistukseen, jossa turvataan kaikkien kuntien ääni päätöksenteossa. Mikään yksittäinen kunta ei voisi muutoksen jälkeen dominoida palveluverkkomuutoksista päätettäessä. Äänivaltaleikkurin käyttöönotto palveluverkkopäätöksissä, estäisi yksittäisten kuntien tekemät enemmistöpäätökset.  Äänivaltaleikkuri kasvattaa pienten kuntien painoarvoa ja vähentää isojen. Samankaltainen äänivaltaleikkuri on käytössä mm. Pirkanmaalla.

Voit vaikuttaa asian etenemiseen allekirjoittamalla aloitteen kansalaisaloite.fi palvelussa ja ennen kaikkea käyttämällä äänioikeutesi tulevissa vaaleissa.

Satu Melkko

Pohjois-Karjalan KD: toiminnanjohtaja

Eräässä vaalitapahtumassa tapasin perheen, jolla oli kaksi aikuista kehitysvammaista nuorta. Vanhemmat kertoivat olevansa huolissaan nuorten tulevaisuudesta. Sopivaa asumismuotoa ei heille ollut löytynyt.
Sama tilanne on monessa kehitysvammaisen nuoren perheessä. Sopivasti tuettua asumismuotoa on vaikea löytää.

YK:n vammaissopimus, jonka Suomi ratifioi vuonna 2016, sisältää velvoitteita, joita yhteiskunnassa on edistettävä. 19 artikla velvoittaa edistämään vammaisten henkilöiden itsenäistä elämistä ja osallisuutta yhteiskunnassa. Osallisuutta lisää mahdollisuus tulla kuulluksi omaa elämää koskevissa asioissa. Monet vammaiset henkilöt osaavat ilmaista mielipiteensä. Heitä tulee kuulla esimerkiksi asumista koskevissa päätöksissä. Tarvittaessa yhteiskunnan on edistettävä sopivien asuntojen tai asumismuotojen kehittämistä, niin että vammainen voi elää mahdollisimman itsenäistä elämää yhteiskunnan jäsenenä.
Kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten toimeentulo on turvattava niin, että heidän on mahdollista itsenäistyä ilman vanhempien jatkuvaa taloudellista tukea. Perusturvaa on uudistettava niin, että kehitysvammaisen nuoren saamat etuudet riittävät elämiseen. KD.n ajama kannustavan perusturvan malli mahdollistaa myös kehitysvammaisten henkilöiden työnteon niin, että palkasta jää aina käteen enemmän kuin, etuuksia leikataan.

Sote-keitosta piti valmistua kaikille riittävä, hyvä ja edullinen. Pääkokki Keskusta valitsi kaksi mielestään parasta apukokkia ja soppaa alettiin valmistella. Reseptiä luettiin huolella ja pyrittiin oppimaan aikaisempien kokkien virheistä. Pääkokki hämmensi soppaa, kantoi vastuuta, lisäsi aineksiin maakuntamallin, vaihtoi kauhaa ja hämmensi soppaa.
Toinen apukokki, Kokoomus, halusi soppaan omaa makuaan, ja vaati kattilaan lisättävän valinnanvapauden. Soppa porisi hiljalleen, kuohahdelleen välillä lähelle laitoja. Kolmas apukokki, Perussuomalaiset, päätti keskittyä siihen, kenelle soppaa tarjottaisiin. Muualta tulleille nälkäisille tätä soppaa ei anneta, rajat kiinni, se vaati.
Sopan hautuessa sitä maisteli asiantuntijat sotevaliokunnassa, yrittäen aineksien suhteita muuttamalla saada siitä kaikki vaatimukset täyttävää. Välillä maistelijoiden kieli paloi ja huuto kiiri käytäville saakka. Varsinainen makutuomari, perustuslakivaliokunta, ei mielistynyt keiton makuun ja palautti sen uudelleen ja uudelleen takaisin pääkokkien hämmennettäväksi. Pääkokit eivät välittäneet makutuomareista, vaan hämmensivät soppaa niin kuin halusivat. Aika kului kohti pääkokkien pestin päättymistä, lopulta soppa kiehui ja kuohui ja paloi pohjaan. Mitä jäi jäljelle?
Yli 200 miljoonan euron lasku, sopan tarvitsijat ja paljon tietoa siitä miten soppaa ei kannata keittää.